Rebecca

Vuonna 1939 Alfred Hitchcock muutti Yhdysvaltoihin ja joutui miltei ensi töikseen totuttautumaan Hollywoodin omalaatuiseen studiojärjestelmään. Vuoden kuluttua, useita omaehtoisen ohjaajan ja kaikkivaltiaan tuottajan välisiä kompromisseja myöhemmin valmistui kauhuromanttinen teos Rebecca. Yleisö rakasti elokuvaa, useimmat kriitikot kirjoittivat siitä suopeita arvosteluja ja menestyksen kruunasi parhaan elokuvan Oscar-palkinto.

Daphne du Maurierin romaaniin (1938) perustuva Rebecca on synkkä kertomus identiteeteistä, mutta myös hyväksikäytöstä ja ihmisten välisistä valtasuhteista. Rivieralla, rikkaan väen huolettomassa huvikeskuksessa saa alkunsa kohtalokas romanssi erään nuoren neidon (Fontaine) ja leskimiehen (Olivier) välillä. Pian neidosta tulee rouva de Winter, ja tuore aviomies Maxim kuljettaa uuden vaimonsa kotiinsa Manderleyn kartanoon. Manderley ei kuitenkaan ole halukas vastaanottamaan tunkeilijaa: Maximin edesmenneen vaimon Rebeccan salamyhkäinen muisto elää sen sopukoissa ja liikkuu painajaismaisena varjona kaikkien talon tapahtumien kannoilla.

Vaikka arvostettu teos onkin, Rebecca ei ole jännityksen mestarin ohjauksista tunnetuimpia - täytyykin myöntää, etten muista edes kuulleeni koko elokuvasta ennen sen löytymistä katselulistaltani. Suureksi löydöksi tätä klassikkoa ei valitettavasti voi kutsua: syystä tai toisesta Rebecca ei liiemmin innostanut, ja parin tunnin Manderley-trippi tuntui hivenen pitkäveteiseltä. Kyseessä on kuitenkin vaikuttava, yksityiskohtia myöten hiottu trilleri, joka kannattaa tilaisuuden tullen katsoa. Ehkäpä en katseluhetkellä ollut parhaassa mahdollisessa vireessä vastaanottamaan elokuvan hienouksia, antanen vielä joskus Manderleyn haamuille toisenkin tilaisuuden.

Pisteytys:

6/10