Quantcast
Channel: Elokuvia listalla
Viewing all 1396 articles
Browse latest View live

Shadow of a Doubt - Epäilyksen varjo

$
0
0
Ohjannut Alfred Hitchcock
USA 1943, 108 min.
Trilleri, Jännitys
Pääosissa: Teresa Wright, Joseph Cotten, Macdonald Carey, Henry Travers, Patricia Collinge

An average family...
Alfred Hitchcockin mestarillinen trilleri kertoo rikoksen paljastumisesta, petoksesta sekä nimensä mukaisesti epäilyksen langettamista syvistä varjoista. Newtonien perhe nauttii Kalifornian lämmöstä idyllisessä kodissaan, mutta teini-ikäinen tytär Charlotta, lempinimeltään Charlie (Wright) kaipaa elämäänsä jotain uutta. Charlien suureksi iloksi hänen suuresti ihailemansa Charlie-eno (Cotten) saapuu perheen luokse vierailulle, mutta vähitellen ilmenee, ettei kaikki ole kohdallaan. Kaima-enon kumma käytös saa nuoremman Charlien epäilemään, että hänen idolinsa onkin etsintäkuulutettu murhaaja.

Epäilyksen varjo lukeutuu Hitchcockin kehutuimpien elokuvien joukkoon, ja se oli tiettävästi myös ohjaajan itsensä suosikkiteos. Tarina on tuttuun tapaan lähtökohdiltaan nerokkaan yksinkertainen, mutta samalla tavattoman monipuolinen ja kihelmöivän jännittävä. Sydämensykkeen nostatuksen lisäksi elokuvassa on Hitchcockille ominaista huumoria sekä myös todella kiinnostavia hahmoja erilaisine motiiveineen ja ratkaisuineen. Trilleriasetelma on luotu mestarillisesti: katsoja saa jännittää vaarasta autuaan tietämättömien päähenkilöiden puolesta ja seurata silmä kovana Charlotan kiihtyvää kamppailua kiintymyksen ja pelon välillä. Onhan aina kamalaa, kuinka uhka voikaan luikerrella vaivihkaa turvalliseen yhteisöön, kotoisan ydinperheen ytimeen... Tai nousta yhteisöstä itsestään, hiipiä varoittamatta pahaa-aavistamattomien, aivan tavallisten ihmisten kiusaksi.

Pisteytys:
8/10

Syyskuun elokuvat

$
0
0
The Shawshank Redemption - 
Rita Hayworth - Avain pakoon
Ohjannut Frank Darabont
USA 1994, 142 min.
Draama, Rikos
Pääosissa: Tim Robbins, Morgan Freeman, Bob Gunton



Stephen Kingin novelliin perustuva Avain pakoon herättää ajatuksia vallasta, vapaudesta ja oikeudenmukaisuudesta - mutta myös toivosta, ystävyydestä ja elämästä. Elokuva kertoo murhasta tuomitusta Andy Dufresnesta (Robbins), joka päätyy Shawshankin vankilassa mukaan vankilanjohtaja Nortonin (Gunton) erikoislaatuisiin bisneksiin. Tarina on mukaansatempaava ja dramatisointi niin ikään mielettömän hyvä. Innostuin myös pohtimaan katsojan empaattista ja ymmärtävää suhdetta protagonistiin: tämänkin elokuvan kohdalla on helppoa asettautua päähenkilön puolelle ja uskoa tämän syyttömyyteen, vaikkei todisteena ole muuta kuin Dufresnen oma kertomus. Uskomatonta, että katsoin tämän vasta nyt ensimmäistä kertaa! Samoin uskomatonta on se, miten totaalisen surkeasti elokuvan nimi on suomennettu.

Pisteytys: 10/10

Satan's Little Helper - Pirun pikku apuri
Ohjannut Jeff Lieberman
USA 2004, 96 min.
Kauhu, Komedia
Pääosissa: Alexander Brickel, Joshua Annex, Katheryn Winnick


Saatanaa fanittava poika Douglas (Brickel), jolla on ilmeisesti suuria ongelmia todellisuuden hahmottamisen kanssa, tapaa Halloween-iltana ihka oikean Saatanan (Annex) ja ryhtyy keppostelemaan tämän kanssa kohtalokkain seurauksin. Juoni on aivan käsittämätön, ja vaikuttaa syntyneen suunnilleen kuvausprosessin aikana. Erittäin huono, mutta siten myös kohtalaisen viihdyttävä kauhutörttöily, jossa on miellyttävä määrä hämmennystä ja repeilyä aiheuttavia elementtejä.

Pisteytys: 5/10

Annabelle
Ohjannut John R. Leonetti
USA 2014, 99 min.
Kauhu
Pääosissa: Annabelle Wallis, Ward Horton, Tony Amendola




Warning: positively do not watch. Annabelle on jonkinlainen hätäisesti kyhätty spinoff mainiosta Kirottu-elokuvasta (2013).Elokuva kertoo kirotusta nukesta, joka aiheuttaa päänvaivaa ja vaaratilanteita eräälle nuorelle perheelle sekä parille avuliaalle sivulliselle. Tarina perustuu löyhästi tositapahtumiin, jos sellaisiin nyt haluaa uskoa. Päähenkilöt ovat surkeita ja näyttelijäntyö tökeröä, tarina tylsän ennalta-arvattava ja itse kauhuelementit ovat pelkkää kulahtanutta säpsäyttelyä. Jos nyt jotain positiivista, niin parissa kohtauksessa taisi olla ihan kivaa valaistuskikkailua.

Pisteytys: 2/10

The Return of Jafar - Jafarin paluu
Ohjannut Toby Shelton, Tad Stones & Alan Zaslove
USA 1994, 69 min.
Animaatio, Seikkailu
Pääosissa: Scott Weigner, Jonathan Freeman, Gilbert Gottfried



Jafarin paluu on menestyneen Aladdinin (1992) surkeahko jatko-osa, jossa paha Jafar (Freeman) palaa ilkeänä ja kiukkuisena, ja Iago-papukaija (Gottfried) vaihtaa leiriä. Jatko-osaksi elokuvassa on miltei yllättävän paljon ajatusta, mutta silti sisältö on pelkkää hölmöä meuhkaamista ja animaatiokin näyttää vasemmalla kädellä hutaistulta. Jonkun lapsuusmuistikuvan mukaan Jafarin paluu oli ihan ok jatkis, mutta no.. ehkä dorka huumori vetosi lapsena paremmin. Nyt pikemminkin naurattaa se, että tämmöinenkin typerä animaatio on viitsitty tehdä (ja että katsoin sen alusta loppuun!).

Pisteytys: 3/10

Big Hero 6
Ohjannut Don Hall & Chris Williams
USA 2014, 102 min.
Animaatio, Seikkailu, Toiminta
Pääosissa: Ryan Potter, Scott Adsit




San Fransokyon kaupungissa nuori Hiro (Potter) ystävystyy edesmenneen isoveljensä robotin Baymaxin (Adsit) kanssa, ja perustaa ystävineen supersankarijengin. Big Hero 6 edustaa jälleen sisällöltään tyhjää ja ulkoisesti nättiä Disneyn nykylinjaa, jonka kaava on suunnilleen seuraava: yksioikoinen ja liian ennalta-arvattava tarina, laimeaa hehkutusta kulloisestakin teemasta tai sanomasta (tällä kertaa teknologia), samalla kaavalla hätäisesti väkerretyt stereotypiahahmot plus joku kiintiösöpö olio. Viimeksimainittu on kyllä tällä kertaa onnistunut: hoivaajarobo Baymax on hauska yhdistelmä slapstickia, Totoroa ja Iron Mania! Animaatio on toki hienon näköistä ja myös kivan yksityiskohtaista. Katseleehan tämän kertaalleen.

Pisteytys: 6/10

There is Something About Mary - Sekaisin Marista
Ohjannut Bobby Farrelly & Peter Farrelly
USA 1998, 119 min.
Komedia, Romantiikka
Pääosissa: Ben Stiller, Cameron Diaz, Matt Dillon, Lee Evans, Chris Elliott



Romanttisessa komediassa Ted (Stiller) ja muut stalkkerit rakastuvat kilvan Maryyn (Diaz). Elokuva koostuu lähinnä runkku- ja vammaisvitseistä sekä kohtauksista, joissa Ben Stiller joutuu noloon tilanteeseen. Paremmilla vitseillä juonikuvio toimisi ihan hyvin, mutta tällä munat-jäi-vetoketjun-väliin -huumorilla edes kohtalainen tarina ei riitä pelastamaan katsojia alatyylisen ja teennäisen huulenheiton aiheuttamalta tuskalta.

Pisteytys: 4/10

We Need to Talk About Kevin - Poikani Kevin
Ohjannut Lynne Ramsay
USA 2011, 112 min.
Draama
Pääosissa: Tilda Swinton, Ezra Miller, Jasper Newell, John C. Reilly



Ahdistavassa, runsaasti ajatuksia herättävässä draamassa äiti (Swinton) käsittelee tunteitaan lapsensa (Miller/Newell) syyllistyttyä karmeaan rikokseen. Johtuuko kaikki lapselleen etäiseksi jääneestä äidistä, vai onko syy täysin pojan? Poikani Kevin on sikäli hieno elokuva, että se ei tarjoa yhtä oikeaa vastausta tai asetu väittämään, että Kevin-pojan hirmutekoon olisi jokin tietty syy. Sen sijaan elokuva tarkastelee syyllisyydentuntoa, yhteisön tapaa käsitellä järkytystä sekä myös äitiyttä tai vanhemmuutta. Tilda Swinton on roolissaan loistava. Myös elokuvan hajanaiset takaumat, punaisen värin vertauskuvallinen käyttö, lavastustekniset seikat sekä musiikkivalinnat ohjaavat pohdintoja erinomaisesti.

Pisteytys: 8/10

Toy Story
Ohjannut John Lasseter
USA 1995, 81 min.
Animaatio, Seikkailu, Komedia
Pääosissa: Tom Hanks, Tim Allen, Don Rickles, Jim Varney




Pixarin Toy Story -trilogian avausosassa Andy-lapsukaisen lelujoukkio lisääntyy yhdellä, kun Buzz Lightyear (Hanks) saapuu lahjapaketista haastamaan Woodyn (Hanks), Andyn entisen lempilelun. Lelujen kahinoiden kautta elokuva tarkastelee hienovaraisesti monia teemoja, kuten ystävyyttä, jokaisen ainutlaatuisuutta ja jopa kateutta. Harvinaista, mutta leluelämätrilogian osista juuri tämä ensimmäinen on vähiten hyvä. Samoin aikanaan hieno animaatio näyttää jo hieman tökeröltä. Se nyt ei haittaa mitään, mutta on hauska huomata, miten animaatiotekniikka on kehittynyt eri osien välillä!

Pisteytys: 7/10

The Jungle Book - Viidakkokirja
Ohjannut Wolfgang Reiterman
USA 1967, 78 min.
Animaatio, Seikkailu, Musikaali
Pääosissa: Bruce Reitherman, Phil Harris, Sebastian Cabot




Löyhäjuoninen Disney-klassikko nro 19. perustuu jotakuinkin Rudyard Kiplingin samannimiseen teokseen (1894). Viidakossa varttuneen Mowgli-pojan seikkailu kohti ihmiskylää täyttyy lähinnä svengaavista lauluista, ja erityisen hauskaa on kuulla jazzmuusikko Louis Priman revittelevän apinakuninkaana! Vuonna 2016 ensi-iltansa saavaa uusintaversiota odotellessa tämäkin on katsomisen arvoinen klassikko, vaikkei sisällöltään olekaan kovin kummoinen. Toisaalta on kivaa, että on olemassa myös tällaisia rennon rauhallisia satutarinoita, joissa ei ole mitään väkinäistä tai ylimääräistä.

Pisteytys: 6/10

The Rescuers - Pelastuspartio Bernard ja Bianca
Ohjannut John Lounsbery, Wolfgang Reitherman & Art Stevens
USA 1977, 78 min.
Animaatio, Seikkailu
Pääosissa: Bob Newhart, Eva Gabor, Geraldine Page, Jim Jordan



Margery Sharpin The Rescuers -kirjoihin perustuva Disney-klassikko nro 29. kertoo urhoollisista, kansalliseen pelastuspartioon kuuluvista hiiristä Bernardista (Newhart) ja Biancasta (Gabor), jotka lähtevät pelastamaan kaapattua orpotyttöä. Pelastuspartio Bernard ja Bianca tosin ei ole yhtään niin mainio, kuin sen Australiaan sijoittuva jatko-osa Bernard ja Bianca Australiassa (1990). Jatkis hyödyntää tehokkaasti ekan osan hyvät puolet ja parantelee niitä, mutta ei tämäkään lainkaan huono teos ole! Ei Disneyn parhaimmistoa, mutta silti kiva ja vauhdikas seikkailu. Myös animointi näyttää hyvältä, ja jopa alkutekstitkin on toteutettu upeasti.

Pisteytys: 7/10

Lupaus
Ohjannut Ilkka Vanne
Suomi 2005, 112 min.
Sota, Draama
Pääosissa: Laura Birn, Karoliina Vanne, Turkka Mastomäki, Pertti Sveholm, Miitta Sorvali




Lupaus on visuaalisesti näyttävä elokuva talvi- ja jatkosodasta lottien näkökulmasta kerrottuna. Lotta Svärd -järjestön puhtoinen imago on valitettavasti ohjannut elokuvan esitystavan ärsyttävän idealistiseksi paatokseksi, jossa ei välillä tunnu olevan realismin häivääkään. Taustajärjestön vaatimukset selittävät naurettavan patriotismin ja sensuurilinjan, sekä kirjakieltä myöten kumman puhtoisen ihannetarinan. Näyttelijätkin käyvät jotenkin puoliteholla. Sinällään lottien näkökulma on kiinnostava, joten toivottavasti seuraava aiheeseen pureutuva elokuva huomioisi paremmin näkökulmassaan hieman tuoreemman näkemyksen sotahistoriasta. Sitä odotellessa voi vaikka lukaista Ville Kivimäen teoksen Murtuneet mielet (2013). Lupauksen ansiot lepäävät kuitenkin erinomaisessa puvustuksessa ja lavastuksessa, ja niiden luoman ajankuvan vuoksi elokuvan tohtii katsoa.

Pisteytys: 3/10

I Walked with a Zombie - Yö voodoo-saarella

$
0
0
Ohjannut Jacques Tourneur
USA 1943, 69 min.
Kauhu
Pääosissa: Frances Dee, Tom Conway, James Ellison

Everything good dies here...
Sairaanhoitaja Betsy Connell (Dee) saapuu Karibialle Saint Sebastianin saarelle, sillä hänen on määrä ryhtyä plantaasinomistaja Paul Hollandin (Conway) parantumattomasti sairaan vaimon henkilökohtaiseksi hoitajaksi. Betsy kiintyy työnantajaansa ja päättää yrittää parantaa potilaansa keinolla millä hyvänsä - vaikka sitten sekaantumalla henkensä uhalla alkuasukkaiden voodoo-menoihin.

Kiehtovan Kissaihmiset-kauhun (1942) jälkeen Jacques Tourneur ryhtyi ohjaamaan uutta elokuvaa, niin ikään yliluonnollisesta ja salaperäisestä aiheesta: voodoo-taioista. Hieman yllättävää kyllä, pohjatarinaksi valikoitui Charlotte Brontën Kotiopettajattaren romaani (1847). Romaanin ja elokuvan yhteyksiin lukeutuu selkeimmin päähenkilön suhde tämän rakastamaan mieheen ja myös miehen mielisairaaseen vaimoon. Olisipa myös kiinnostavaa vertailla siirtomaiden tai alkuperäiskansojen käsittelyä molemmissa teoksissa, mutta tähän hätään en saa aiheesta irti minkäänlaista analyysia. Brontën romaanin lukemisesta on kulunut liian pitkä aika.

Elokuvan kauhu perustuu Tourneurille ilmeisen tyypillisesti salaperäisen tunnelman luomiseen, joka piilee yön pimeydessä ja varjoissa, eikä niinkään efekteissä tai maskeerauksissa. Yö voodoo-saarella esittelee katsojille vielä tuntemattoman zombi-hahmon: taioilla luodun, tyhjän ihmiskuoren vailla omaa tahtoa. Vuosikymmenten saatossa käsitys zombeista on muokkaantunut aika tavalla, eli tältä elokuvalta on turha odottaa viruksen runtelemia saalistajapetoja.

Yö voodoo-saarella on monella tapaa mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä klassikko, mutta sen katselusta jäi silti vähän tyhjä olo. Näin ensikatselulla mystisen saaren unenomainen tunnelma uuvutti, mutta voisin kyllä vielä joskus antaa näille zombien synnyinsijoille toisenkin mahdollisuuden. Suosittelen elokuvaan perehtymistä zombeista tai (b-)kauhusta diggaileville ja miksei myös juuri Kotiopettajattaren romaanin lukeneille!

Pisteytys:
6/10

The Ox-Bow Incident - Kuolemantuomiopaikka

$
0
0
Ohjannut William A. Wellman
USA 1943, 75 min.
Lännenelokuva, Draama, Rikos
Pääosissa: Henry Fonda, Harry Morgan, Harry Davenport, Frank Conroy Dana Andrews

Hangin' is any man's business that's around.
Ratsumiehet Gil Carter (Fonda) ja Art Croft (Morgan) saapuvat Bridger's Wellsin kaupunkiin, jossa Gilin tulinen luonne ajaa heidät tappeluun. Tuota pikaa kaupunkiin myös saapuu viesti erään karjankasvattajan murhasta, jonka tekijöiksi epäillään seudulla liikkuneita karjavarkaita. Kaupunkilaiset kokoavat lynkkauspartion ilman viranomaisten lupaa saati tarkempaa tietoa asiasta. Gil ja Art näkevät parhaaksi lyöttäytyä kostopartion mukaan, etteivät joutuisi itse epäillyiksi. Lopulta vihainen väkijoukko löytää sopivat syylliset ja kuolemanrangaistus päätetään toteuttaa pikimmiten. Mutta lienevätkö pidätetyt kulkijat sittenkin syyttömiä?

Kuolemantuomiopaikka käsittelee muukalaisvihaa, järjetöntä kostonhimoa ja epäluuloa. 1940-luvulla kuvaus hirmutekoihin yllytetystä väkijoukosta tuntui varmasti ajankohtaiselta, joskin ihmisyyteen liittyvien pelkojen tutkiskelu on myös teemana melko ajaton. Karmeaa, mutta kertomuksen rankka sanoma ja vahva moraaliviesti tuntuvat edelleen puistattavan osuvilta - natsiassosiaatioita myöten.

Kertakaikkisen synkkä tragedia on katsomisen arvoinen erityisesti vavahduttavan kertomuksen vuoksi. On myös mielenkiintoista, ettei tässä elokuvassa kukaan hahmo varsinaisesti nouse erityisen suureen rooliin: päähenkilöt jäävät taustalle ja kaikki sivuhenkilöt ovat keskenään melko tasavertaisia. Huomio kiinnittyy myös pienen budjetin lavasteisiin, jotka osaltaan luovat elokuvalle omanlaistaan tunnelmaa. Elokuvan fokuksena ei siis ole liioin mikään yksittäinen sankari tai romanttinen todellisuuspako, vaan nimenomaan kertomus ja sen moraali.

Pisteytys:
9/10

Fires Were Started

$
0
0
Ohjannut Humphrey Jennings
Iso-Britannia 1943, 63 min.
Draama, Sota
Pääosissa: Philip Dickson, George Gravett, Fred Griffiths

The Blitz.
Realistisen oloinen sotadraama Fires Were Started seuraa vapaapalokuntalaisten arkea Lontoon pommitusten aikana. Elokuvassa nähdään palomiehiä kohottamassa yhteishenkeään vapaa-ajalla ja toki myös puurtamassa raskaiden ja vaarallisten työtehtävien parissa. Elokuva on toteutettu dokumentaarisella otteella, joskin ymmärrettävästi sammutustehtävät ovat rekonstruktioita. Lähes kaikki näyttelijätkin ovat ihka oikeita palomiehiä, eivätkä suinkaan elokuva-alan ammattilaisia. Tyyli tuo mieleen italialaisen neorealismin!

Humphrey Jennings oli ja on arvostettu ohjaaja, joka tosin on jäänyt verrattain tuntemattomaksi suuruudeksi. Jenningsin tunnetuimpia teoksia lienevät propagandistiset, sota-aikana tehdyt lyhytelokuvat ja toki myös tämä Fires Were Started, joka jäi ohjaajan ainoaksi kokopitkäksi draamaelokuvaksi. Jennings menehtyi tapaturmaisesti Kreikassa etsiessään uusia filmauspaikkoja, vain 43-vuotiaana.

Kaikkinensa Fires Were Started on kovin mielenkiintoinen elokuvahelmi. Se on yhtä aikaa korutonta aikalaiskuvausta, dramatisoitua dokumentointia ja toki myös sotapropagandaa. Kuvakulmat ovat kauniita ja hyvin sommiteltuja. Elokuvan juoni ei ole kummoinen, mutta se ei ole kokonaisuuden kannalta kovin keskeinen elementti. Juonen vähäpätöisyys antaa tilaa dokumentaariselle kuvaukselle ja aitouden tunnulle: hetkittäin elokuvaa katsoessa jopa unohtaa, että kyseessä on näytelmä!

Pisteytys:
8/10

Lokakuun elokuvat

$
0
0
Inside Out - Mielen sopukoissa
Ohjannut Pete Docter & Ronnie Del Carmen
USA 2015, 94 min.
Animaatio, Draama, Komedia
Pääosissa: Amy Poehler, Phyllis Smith, Kaitlyn Dias, Richard Kind



Inside Out- Mielen sopukoissa kertoo, miten erilaiset tunteet ja muistot myllertävät pääkopassamme. Idea on mielettömän hyvä: yksinkertainen, mutta samalla valtavan monipuolinen ja paljon mahdollistava. Samoin käsikirjoitus on loistava, oivaltava ja tunteita herättävä. Animoinnissakaan ei ole mitään vikaa. Täysosuma Pixarilta! Ainoastaan trailer on ihan kehno, sillä sen perusteella ei oikein tajua mistä tässä edes on kyse. Elokuvaa ennen esitetään lyhäri Lava, joka on söötti, yhden biisin ja sanaleikin ympärille kivasti animoitu rakkaustarina.

Pisteytys: 10/10

Saludos Amigos - Oppitunti
Ohjannut Wilfred Jackson, Norman Ferguson, Jack Kinney, Hamilton Luske & Bill Roberts
USA 1942, 42 min.
Animaatio, Seikkailu
Pääosissa: Fred Shields, José Oliveira, Clarence Nash, Pinto Colvig


Disney-piirtäjien matka Etelä-Amerikkaan poiki 6. Disney-klassikon, jossa muun muassa Aku Ankka (Nash), Joe Carioca (Oliveira), Hessu Hopo (Colvig) ja postikone Pedro esittelevät vieraan maanosan eksotiikkaa wanhassa kunnon Rooseveltin naapurustohengessä. Viimeinen Brasilia-visiitti on upea, mutta muutoin koko leffa tuntuu vähän turhalta välityöltä.Elokuvalle kyhättiin myös huomattavasti parempi jatko-osa Kolme caballeroa (1944). Heikkouksistaan huolimatta Oppitunti on ihan leppoisaa sunnuntaiaamun viihdettä ja kiinnostavan pölyinen tuulahdus suoraan 1940-luvulta.

Pisteytys: 6/10

Interstellar
Ohjannut Christoper Nolan
USA 2014, 169 min.
Scifi, Seikkailu, Draama
Pääosissa: Matthew McConaughey, Mackenzie Foy, Anne Hathaway



Joukko tutkimusmatkailijoita sukeltaa avaruudesta löytyneeseen madonreikään etsiäkseen maan asukkaille uutta planeettaa tuhott.. asutettavaksi. Tulevaisuusdystopiat, avaruusseikkailu ja aikamatkustus ovat kaikki jänniä teemoja pohdiskeltavaksi, ja Interstellarin tapauksessa näitä teemoja käsitellään ja yhdistellään oikein hyvin. Tieteellisestäkin näkökulmasta tarkastellen elokuva on kiinnostava. Nolanin tapaan kokonaisuus kuitenkin lässähtää liialliseen mahtipontisuuteen ja yliyrittämiseen, joka taas johtaa epämääräiseen haahuiluun. Vaikka nyt sitten se rakkauselementti: tokihan rakkaus on upea supervoima, mutta tämän elokuvan koossapitäväksi voimaksi siitä ei ole.

Pisteytys: 7/10

The Amazing Spider-Man 2
Ohjannut Marc Webb
USA 2014, 142 min.
Scifi, Toiminta
Pääosissa: Andrew Garfield, Emma Stone, Jamie Foxx, Dane DeHaan



Toisen Spider-Man -trilogian kakkososassa Hämis (Garfield) käy kamppailua niin uusien pahisten, arkisten velvoitteiden kuin parisuhdehuolienkin kanssa. Niinpä myös koko elokuva on täynnä mitä erilaisempia elementtejä: on näyttävää toimintaa, lukuisia hahmoja, kipeä teiniromanssi, kevyttä komediaa ja useita juonilinjoja. Esimerkiksi pääparin (Garfield & Stone) rakkaustarina on kuvattu aidon ja koskettavan tuntuisesti, mutta kokonaisuutena elokuva on liian sekava, epätasapainoinen ja puuduttavan pitkä. Trilogian esiosa oli lupaava, mutta The Amazing Spider-Man 2 on pettymys.

Pisteytys: 4/10

Toy Story 2
Ohjannut John Lasseter
USA 1999, 92 min.
Animaatio, Seikkailu, Komedia
Pääosissa: Tom Hanks, Tim Allen, Joan Cusack, Wayne Knight



Toy Story 2 vie Andy-pojan lelut jälleen uusiin hauskoihin ja jännittäviin seikkailuihin, kun cowboy-nukke Woody (Hanks) päätyy vahingossa ahneen lelukeräilijän Alin (Knight) kokoelmiin. Mitä käykään, kun lapsi ei enää leiki leluillaan? Onko pölyinen unohdus museovitriiniä pahempi kohtalo? Ah, mitä mahtavaa ekan osan syvennystä ja jo kolmosenkin petailua! Toki tämä toimii ihan itsenäisenä kokonaisuutenaankin.

Pisteytys: 8/10

Star Wars Episode I: The Phantom Menage
Star Wars Episodi I: Pimeä uhka
Ohjannut George Lucas
USA 1999, 136 min.
Scifi, Seikkailu, Toiminta
Pääosissa: Liam Neeson, Jake Lloyd, Natalia Portman



Uusimman Star Warsin (VII) ensi-illan lähestyessä päätin rohkaistua katsomaan uudelleen nämä paljon parjatut uudemmat episodit (I-III). Katselu tyssäsi kuitenkin jo tähän ensimmäiseen, vaikka ne kaksi muuta muistaakseni eivät olekaan ihan näin surkeita. Episodi I kertoo, kuinka jediritarit löysivät nuoren ja lahjakkaan Anakin Skywalkerin (Lloyd), ja millaisessa poliittisessa sekamelskassa galaksi tuolloin olikaan. Tarina on tosi huono, joskin karismaattiset näyttelijät, hienot efektit ja John Williamsin jylhänä pauhaavat musiikit paikkaavat sitä hivenen. Kokonaisuus haisee rahastukselta - ja myönnän kyllä itsekin elokuvan ilmestymisen aikoihin innokkaana scifinörttiteininä syytäneeni rahojani ties mihin SW-krääsään.

Pisteytys: 4/10

Nightmare on Elm Street - Painajainen Elm Streetillä
Ohjannut Wes Craven
USA 1984, 91 min.
Kauhu
Pääosissa: Heather Langencamp, Robert Englund, Johnny Depp


Teinikauhuklassikossa hyytävän näköinen murhaaja Freddy (Englund) jahtaa teinejä heidän unissaan. Kauhukuvitelmat ja todellisuus sekoittuvat mahtavalla tavalla: mukana on sopivasti huumoria, fantasiaa ja jotain sellaista täydellistä mielikuvituksen maailmaan heittäytymistä, että älyttömätkään asiat eivät tunnu typeriltä. Nerokasta! Lisäksi ensimmäisessä elokuvaroolissaan nähtävä nuori ja viaton Johnny Depp on hyvä, eikä vielä mikään ärsyttävä maneerinäyttelijä.

Pisteytys: 8/10

The Omen - Ennustus
Ohjannut Richard Donner
USA 1976, 111 min.
Kauhu, Mysteeri
Pääosissa: Gregory Peck, Lee Remick, Harvey Stephens




Paholaisen inkarnaatio saapuu suurlähettiläsperheeseen ottolapsen (Stephens) muodossa, ja aiheuttaa kaikenlaista harmia. Vanhempien epäilykset heräävät vähitellen ja tarina rakentuu kiehtovasti, muutama karmiva kuolemakin säpsäyttää sopivasti. Elokuva oli menestys ilmestyessään ja se poiki 3 jatko-osaa, joita en ainakaan vielä tätä kirjoittaessani ole nähnyt. Luonnollisesti 2000-luvulla tälle on myös pitänyt vääntää samanniminen remake, joka vaikuttaa ainakin trailerin perusteella ihan todella turhalta. Jos saatanallisen kakaran aiheuttama perhekriisi kiinnostaa, kannattanee siis katsoa tämä aito ja alkuperäinen The Omen.

Pisteytys: 7/10

Meet Me in St. Louis - Tyttö ja kosija

$
0
0
Ohjannut Vincente Minnelli
USA 1944, 113 min.
Komedia, Draama, Musikaali
Pääosissa: Judy Garland, Mary Astor, Tom Drake, Margaret O'Brien, Lucille Bremer, Leon Ames

The boy next door - I just adore him.
Smithien perhe elää onnellista, turvallisiin uomiinsa asettunutta elämää St. Louisin kaupungissa Louisianassa. Kun perheen pää ilmoittaa muutosta New Yorkiin, koko muu perhe pistää vastaan. Suurkaupungin elämänmeno huolettaa äitiä, tyttäret eivät halua jättää mielitiettyjään ja ystäviään, ja Smithien taloudenhoitajallakin on oma mielipiteensä New Yorkin kehnoista uuneista! Lopulta on tehtävä ratkaisu perheen parhaaksi.

Tyttö ja kosija on kauttaaltaan lämminhenkinen ja viehättävä nostalgiatuulahdus romantisoidusta menneisyydestä. Maailmannäyttelyn mukanaan tuomat uudet teknologian ihmeet, nuori lempi ja lasten halloween-kepposet sulautuvat leppoisaksi tarinaksi, jota rytmittävät tarttuvat musikaalisävelmät - jotka muuten soivat päässä monta päivää. Monet elokuvan laulut kohosivat hiteiksi, joista tänä päivänä tunnetuin lienee Frank Sinatrankin sittemmin levyttämä Have Yourself a Merry Little Christmas.

Kirjailija Sally Bensonin lapsuusmuistoihin perustuva elokuva vetosi aikalaisyleisöihin, jotka saattoivat paeta hetkeksi sodan loppuvaiheiden riipivää todellisuutta Smithien perheidylliin, entisaikojen rauhalliseen onnelaan. Tähtinäyttelijöiden riemukasta työskentelyä on myös ilo seurata, eritoten lapsinäyttelijä Margaret O'Brien on aivan ihana ja toki myös Judy Garland loistaa pääroolissaan. Tämän elokuvan myötä muuten alkoi Judy Garlandin ja ohjaaja Vincente Minnellin avioliittoon johtanut romanssi!

Pisteytys:
8/10

Henry V - Henrik V

$
0
0
Ohjannut Laurence Olivier
Iso-Britannia 1944, 137 min.
Historia, Draama, Biografia
Pääosissa: Laurence Olivier, Leslie Banks, Renee Asherson


O King Henry!
Kaikkien aikojen kehuimpiin lukeutuva Shakespeare-elokuvasovitus Henrik V on kauniin värikäs ja mielenkiintoisella tavalla toteutettu teatterin ja elokuvan muotojen yhteensulautuma. Ajallisesti näytelmä sijoittuu satavuotisen sodan taistoihin eli 1400-luvun alkuun. Englannin kuningas Henrik (Olivier), tuo yksi keskiajan sotapäälliköistä menestyksekkäin, johdattaa joukkonsa Ranskaan ja kunniakkaaseen voittoon kuuluisaksi jääneessä Agincourtin taistelussa.

William Shakespearen näytelmä (1599) edustaa historiallisiin tositapahtumiin pohjaavaa draamaa, joskin näytelmämestarille tuttuun tapaan kertomus on paikoin myös hyvinkin humoristinen - varsinkin, kun käsittelyssä ovat pöyhkeät ranskalaiset! Klassikkonäytelmää kiinnostavammaksi elementiksi nousee kuitenkin erikoinen tapa, jolla elokuva on toteutettu. Se alkaa 1600-luvun Lontoosta, Globen teatterilavalta, ja vähitellen tapahtuu siirtymä elokuvallisempaan ilmaisuun: lavasteet ja aidot maisemat sulautuvat upeasti tarinaa elävöittäväksi näyttämöksi, joskin teatraalinen tyyli säilyy vahvana loppuun saakka.

Shakespearen tuotannosta olen kirjallisessa muodossa tutustunut lähinnä tragedioihin ja komedioihin, ja nämä historialliset kuningasnäytelmät ovat tuttuja vain nimellisesti. Ehkäpä varsinkin tästä syystä elokuvan seuraaminen oli jotenkin vaan tosi tylsää ja raskasta, vaikka onhan omalaatuinen Henrik V kieltämättä upeasti tehty. Elokuvaversiosta saanee enemmän irti, jos ennalta paneutuu näytelmätekstiin, ellei sitten ole kiinnostunut vainLaurence Olivierin mielenkiintoisesta elokuvaa ja teatteria yhdistelevästä visiosta.

Pisteytys:
6/10

Ivan the Terrible - Iivana Julma

$
0
0
Ohjannut Sergei Eisenstein
Neuvostoliitto 1944 & 1946, 99 min. / 88 min.
Historia, Draama
Pääosissa: Nikolai Cherkasov, Serafina Birman, Pavel Kadochnikov, Mikhail Zharov

Ivan Groznyi
Yksinvaltiutta tarkastelevat Iivana Julma -elokuvat I ja II sijoittuvat 1500-luvulle ja seuraavat Venäjän silloisen hallitsijan Iivana Julman (Cherkasov) kehitystä nuoresta, joskin ankarasta hallitsijasta vainoharhaiseksi tyranniksi. Tsaarin pitäessä valtaa tiukasti hyppysissään, ryhtyvät niin papit kuin ystävätkin juonimaan Iivanan selän takana, eikä hän voi luottaa kuin itseensä ja kansaansa.

Vaikka elokuva esittääkin Iivana Julman vaiheita hallitsijana, ei se kuitenkaan ole vain biografia, vaan pikemminkin mestarillisen Sergei Eisensteinin tyylinen kollektiivikuvaus yksinvaltiudesta ja kansasta ylipäätään. Historiallisesta kontekstista huolimatta Iivana Julma kertoo toki paljon myös 1940-luvun Neuvostoliitosta. Olihan alunperin trilogiaksi kaavaillun Iivana-kuvauksen tilaajana itse Stalin, joka ihaili tuota entisajan tsaaria suuresti ja jopa samaistui tämän asemaan. Tarkkanäköisestä aikalaisanalyysistä ja Stalin-yhtäläisyyksistä vihjaa se, että toista Iivana-elokuvaa ei päästetty ensi-iltaan ennen Stalinin kuolemaa. Kolmas osa  taasen ei koskaan edes valmistunut, sillä Eisenstein kuoli yllättäen kesken kuvausten.

On harmillista, että trilogia jäi kesken, mutta pelkästään tämä teosparikin on todella voimallinen ja ainutlaatuinen kokonaisuus täynnä kiinnostavaa symboliikkaa. Jokainen otto tuntuu omalta taideteokseltaan, tarkasti sommitellulta ja paljonpuhuvalta. Elokuvien muodostama kokonaisuus on omalaatuinen ja kiehtova, mutta näin ensikatselulla elämys oli myös hieman haastava. Uskon toisen katselukerran olevan antoisampi, sillä Iivana Julma antaa yllättävän paljon ajateltavaa, havainnoitavaa ja sulateltavaa.

Pisteytys
8/10

To Have and Have Not - Kirjava satama

$
0
0
Ohjannut Howard Hawks
USA 1944, 100 min.
Draama, Romantiikka, Jännitys
Pääosissa: Humphrey Bogart, Lauren Bacall, Walter Brennan, Hoagy Carmichael

Anybody got a match?
On kesä vuonna 1940. Ranskalle kuuluva Martiniquen saari Karibianmerellä on kuin ruutitynnyri Vichyn hallituksen otettua vallan omiin käsiinsä. Puolueettomana pysyttelevä yhdysvaltalainen kalastaja Harry "Steve" Morgan (Bogart) törmää eräänä iltana pikkurikoksia tekevään laulajaan, Marie "Slim" Browningiin (Bacall). Rakkaus saa kipparin lopulta sekaantumaan natsien ja vastarintaliikkeen välisiin  kahinoihin ja lopulta jopa pistämään oman henkensä alttiiksi.

Kirjava satama on Casablancaa (1942) henkivä elokuva aina tunnelmaa, miljöötä, poliittista taustakontekstia ja jopa tutun oloisen kuppilan pianistia myöten. Mistään kopiosta ei kuitenkaan ole kyse, vaikka runsaasti yhtäläisyyksiä löytyykin. Voitaneen silti sanoa, että Casablancaa rakastaville tämä tummasävyinen, charmantti klassikko on takuulla merkittävä elämys.

Ernest Hemingwayn samannimisen romaanin (1937) alkutekstiin pohjautuva elokuvaon uskomattoman monipuolinen kokonaisuus, jonka erilaiset osaset sulautuvat yhteen kauniisti. Kirjava satama on savumarinoitu, seikkailunmakuinen, puolikovaksi keitetty, erotiikkaa sekä suurta romanssia tihkuva sota-aikaan sijoittuva jännityskertomus - eli ihan mieletön pakkaus. Kaiken päälle mukana on blues-henkistä musiikkia ja tunnelmaa sopivasti keventävää komediaa hulvattoman juoppo-Eddien (Brennan) muodossa.

Merkittävimpänä elementtinä esille nousee tietenkin pääpari Humphrey Bogart ja Lauren Bacall, joista jälkimmäinen teki Kirjavan sataman myötä elokuvadebyyttinsä 19-vuotiaana. Lauren Bacall jäi historiaan eritoten film noir -elokuvien femme fatalena, joskin upean näyttelijän ura jatkui aina 2010-luvulle saakka ja päättyi vasta tämän kuolemaan. Kuuluisa on myös Bogart-Bacall-kaksikon rakkaustarina, joka alkoi juurikin tämän elokuvan kuvauksissa. Pariskunta ehti tehdä 1940-luvulla yhteensä viisi yhteistä elokuvaa.Tosielämän rakastavaisten intohimo välittyy vahvasti myös valkokankaalle. "You know how to whistle, don't you, Steve? You just put your lips together and... blow."

Pisteytys:
9/10

Gaslight - Kaasuvalo

$
0
0
Ohjannut George Cuckor
USA 1944, 114 min.
Rikos, Mysteeri, Jännitys
Pääosissa: Ingrid Bergman, Charles Boyer, Joseph Cotten, May Whitty, Angela Lansbury

Have you gone mad, my husband?
Paula Alquist (Bergman) on murheen murtama. Hänen ainoa lähiomaisensa, rikas oopperalaulaja-täti Alice Alquist on murhattu omaan kotiinsa. Toipuakseen murhenäytelmästä Paula muuttaa Italiaan, jossa hän rakastuu pianisti Gregory Antoniin (Boyer). Pari säntää nopeasti vihille ja muuttaa Paulan tädin entiseen asuntoon, jossa kuitenkin tapahtuu kummia. Paula kuulee ullakolta outoja ääniä, tavarat katoilevat ja lopulta huolehtiva Gregory ottaa ohjat käsiinsä. Onko Paula menettämässä järkensä?

Kaasuvalo on adrenaliinivyöryjä aiheuttava psykologinen rikoselokuva, jota katselee huikean jännityksen vallassa sohvanreunalla, valmiina huutamaan ohjeita pahaa-aavistamattomille näyttelijöille. Aina yhtä ihana Mae Whitty nenäkkäänä mummona tarjoaa myös mojovan annoksen huumoria, joka keventää sopivasti uhkaavaa tunnelmaa.

Aikanaan positiivisen vastaanoton saaneen elokuvan ansioihin lukeutuu muun muassa Ingrid Bergmanin upea, Oscar-palkittu roolityö. Elokuva sai Oscar-pystin myös parhaasta mustavalkoelokuvan lavastuksesta, eikä aivan suotta: 1800-luvun sumuinen Lontoo näyttäytyy kiehtovana ja mystisenä miljöönä, täydellisenä tapahtumapaikkana huolella suunnitellulle rikokselle. Juonipaljastuksien uhallakin mainittakoon, että elokuvan myötä on vakiintunut sananparreksi gaslighting-termi, jolla tarkoitetaan toisen ihmisen vaivihkaista hämäämistä siten, että tämä alkaa uskomaan olevansa mielenvikainen.

Pisteytys:
9/10

Luukku #1 - Oma jouluklassikkoni

$
0
0
YLLÄTYYS, tämä on joulukalenteri! Mun on tehnyt mieli väsätä jotain vähän erilaisia tekstejä, joten tällainen päivittäin tärähtävä juttu tuntuu nyt mainiolta haasteelta. Luukku aukeaa vähän satunnaiseen aikaan päivän aikana, koska ovathan elämäni aikataulutkin vähän randomit, olen kiireinen mies (hyvä on, nykyisin lähinnä istun kotona kalsareissa ja teen gradua). Luvassa on pidempiä ja lyhempiä elokuviin liittyviä juttuja, hauskoja yksityiskohtia, pohdintoja, omia lemppareita ja toivottavasti myös jotain, mikä on mullekin ihan uutta. Lisäksi toki joutessani naputtelen ne ihan normitekstitkin, 1001-ajatelmat ja kuukauden leffapohdinnat. Kommentit ovat - as always - lämpimästi tervetulleita!

Tänään aloitetaan kevyesti ja helposti. Home Alone 1&Home Alone 2 ovat kuuluneet joulunalusajan traditioihini tenavasta asti. Tapana on ollut yleensä katsoa jompi kumpi, molempien katsominen vuosittain olisi sentään vähän liioittelua. Tänä vuonna kuitenkin katsottiin molemmat jo marraskuussa, sillä avopuoliso-parkani ei ole saanut surukseen nähdä näistä kumpaakaan. Liekö lukijoissa muita Yksin kotona -faneja vai sittenkin -vihaajia? Mulle saa myös ehdottaa uutta jouluklassikkoa, koska kyllähän tässä välillä kaipaisi jo vaihtelua...

Näiden vallan mainioiden kotiintunkeutumis-genren edustajien kunniaksi jätän tämän nyt vain tähän:


Ps. Wow, täähän oli samalla ihan suora kuvaus itsestäni viettämässä kotona ahkeraa gradupäivää! Siksikö mä nautin näistä elokuvista niin paljon, näenkö niissä itseni? Taitaa olla aika siirtää työpiste kirjastoon.

Luukku #2 - Scifijoulu

$
0
0
Myytteihin ja ikiaikaisiin perinteisiin perustuva joulu on fantasian, syvien tunteiden ja jopa romantiikan aikaa. Tämä näkyy toki myös jouluaiheisissa elokuvissa, joista leijonanosa edustaa draamaa, romantiikkaa ja fantasiaa, myös lapsille suunnattuja elokuvia on rutkasti. Toki jouluteemaa näkee niin toimintaelokuvissa kuin kauhussakin. Tieteiselokuvat ja joulu ovat kuitenkin aika epätyypillinen yhdistelmä, joskaan ei täysin mahdoton kombo. Jollain tapaa genreen sulautuisivat ainakin Batman Returns (1992), Riiviöt (1984) ja Rare Exports (2010), joskin pidän noita kaikkia ennemminkin hieman vinksahtaneena fantasiana.

Prometheus (2012). Joulu 2080-luvulla?
Tieteisfiktion ja joulun yhdistelyn mahdollisuuksista mieleen tulee ensimmäisenä ihmiskunnan tulevaisuutta tarkasteleva dystopiakuvaus, jossa joulun merkitys tai vaikkapa joulunvietto esitettäisiin muuttuneena. Jokseenkin tällainen elokuva on itse asiassa tehtykin. Terry Gilliamin ohjaama omalaatuinen Brazil (1985) sijoittuu joulun aikaan. Ylipäätäänkin joulua voitaisiin käyttää symbolina tai merkkinä, jonka tarkoituksena on viestittää jotain katsojille. Kulttuurihan on merkitysrakennelma, joka osin pysyy samana, mutta on kuitenkin alati muutoksessa. Kaikilla meillä on hieman omat käsityksemme joulusta, mutta jaamme ja tunnistamme myös runsaasti yhteisiä jouluun liittyviä merkityksiä. Monelle joulu viestittääkin rakkautta, lämpöä, läheisten kanssa vietettyä aikaa ja rauhaa - ja vaikkei viestittäisikään, tunnistamme kuitenkin, että nuo asiat yleensä liitetään jouluun. Tieteiselokuva (tai oikeastaan mikä tahansa muukin elokuva) voisi hyvinkin käyttää noita elementtejä hyväkseen halutessaan viestittää jotain katsojalle. Tästä esimerkkinä mieleen tulee Prometheus (2012), jonka tapahtuma-aikana on myöskin joulu. Joskaan en nyt äkkiseltään muista, että joulusymboliikka olisi herättänyt erityisiä ajatuksia tuota elokuvaa katsoessa. Prometheus on kuitenkin niin täynnä erilaisia elementtejä, että väkisinkin jotain jäi ensikatselulla huomaamatta. Täytynee katsoa joskus uusiksi!

Löytyisiköhän vielä joitain muita jouluisia scifielokuvia? Omalla katselulistallani on jo vuosia roikkunut eräs ehdoton jouluscifin "klassikko", jonka nyt viimein sain aikaiseksi katsoa. Tässäpä siis arvio siitä!


Santa Claus Conquers the Martians -
Joulupukki valloittaa Marsin

Ohjannut Nicholas Webster 
USA 1964, 81 min.
Komedia, Scifi
Pääosissa: John Call, Leonard Hicks, Vincent Beck



Marsilaisilla on ongelma: kukaan ei jaa heidän lapsilleen lahjoja! Marsilaiset päättävätkin lähteä hakemaan Joulupukkia (Call) Marsiin, ja kaappaavatpa he vielä pari telluslaista lastakin matkaansa. Joulupukin kidnappaaminen ei kuitenkaan miellytä kaikkia marsilaisia: mitä tapahtuukaan sodan planeetta Marsille, jos sinne marssitetaan (hehheh) iloisesti ja suorastaan kroonisesti hohotteleva, hyväntahtoinen Joulupukki turmelemaan lapsosten mieliä! Niinpä kaikki ei sujukaan sulavasti, kun punanuttu viimein saadaan Marsin kamaralle. Pahikset yrittävät teilata pukin ja sabotoida tämän lelutehtailua, mutta valkoparta pistää lepsusti hanttiin lapsukaisten avustuksella.

Varsinkin 1950-luvulla marsilaisaiheisia tieteiselokuvia tehtiin rutkasti, ja Joulupukki valloittaa Marsin jatkaa tätä perinnettä - joskin humoristisessa, ehkäpä jopa hivenen ironisessa muodossa. Elokuva kirvoittaa muutamat hyvät naurut, mainittakoon nyt vaikka maan lapsosten "dramaattinen" kohtaaminen jääkarhun kanssa ja Joulupukin pajaan rymistelevä marsilaisrobotti. B-leffoista nauttiville tämä camp-tuotos on ehdottomasti näkeminen arvoinen, mutta toki kuka tahansa voi tämän filmin avulla sivistää itseään paskoiksi tituleerattujen elokuvien saralla. Onhan kyseinen scifikomedia sentään päätynyt useille huonoimpien leffojen top-listoille, esimerkiksi IMDb:n bottom 100-listalta elokuva löytyy kirjoitushetkellä sijalta 75. Suoranainen paskaklassikko siis. Elämys oli ihan hauska, mutta en viitsisi kyllä katsoa toiste.

Pisteytys:
4/10

Laura

$
0
0
Ohjannut Otto Preminger
USA 1944, 88 min.
Rikos, Draama, Film noir
Pääosissa: Dana Andrews, Gene Tierney, Clifton Webb, Vincent Price

Yeah, dames are always pulling a switch on you.
Film noir -klassikossa etsivä Mark McPherson (Andrews) tutkii Laura Huntin (Tierney) tuoretta murhatapausta. Kuulusteluiden sekä johtolankojen perusteella murhan uhrista tulee kovapintaiselle McPhersonille suoranainen pakkomielle, joskaan McPherson ei ole ainoa, kenessä Laura herättää helliä tunteita. Oliko murhaan osallisena kenties Lauraa liehitellyt rikas kolumnisti Waldo Lydecker (Webb) vaiko kihlattu Shelby Carpenter (Price)? Yllättäen juttu saa kuitenkin odottamattoman käänteen.

Vera Casparin romaaniin perustuva Laura kertoo kiinnostavan tummasävyisen etsivä-tarinan, jossa on mukana myös ripaus romantiikkaa ja mielenkiintoisia suhdekiemuroita. Itse elokuvan tekoprosessi oli niin ikään täynnä töyssyjä. Ensimmäiset ongelmat syntyivät Otto Premingerin ja Vera Casparin välille, kun kirjailija ja ohjaaja eivät meinanneet löytää yhteistä säveltä käsikirjoitussovituksen suhteen. Jahka tämä ongelma oli saatu ratkottua, päätti studiopomo siirtää Premingerin elokuvan tuottajaksi ja ohjaajaksi palkattiin Rouben Mamoulian, joka taas oli yhtä mittaa napit vastakkain näyttelijöiden kanssa. Lopulta Preminger palautettiin ohjaajanpallille. Erinäisten näyttelijäongelmien, musiikkikiistojen ja elokuvan lopusta käydyn väännön jälkeen filmi saatiin kuin saatiinkin valmiiksi.

Kun Laura monien haasteiden jälkeen saatiin lopulta valkokankaille, otettiin se sentään vastaan suopeasti. Ainakin akatemiaa filmi miellytti, sillä se oli ehdolla peräti viidessä kategoriassa ja palkittiin mustavalkokuvauksen Oscarilla. Laura on todennäköisesti tyylikkäin ja elegantein pakkomiellettä käsittelevä elokuva, minkä olen nähnyt, mutta silti siitä jäi vähän valju olo. Oikein hyvä ja sopivan omalaatuinen rikoselokuva, mutta ei kuitenkaan film noirien terävintä kärkeä.

Pisteytys:
7/10

Luukku #3 - Merry Christmas Mr. Lawrence

$
0
0
Nagisa Ōshiman ohjaama Merry Christmas Mr. Lawrence (1983) ei nimestään huolimatta ole kovin jouluinen elokuva. Vankileirille sijoittuvassa, sangen omalaatuisessa ja brutaalissa sotadraamassa käsitellään lähinnä kulttuurien kohtaamisia. Katsoin elokuvan vuosi sitten ja arvio siitä löytyy täältä. En viehättynyt itse elokuvasta, mutta Ryûichi Sakamoton säveltämä elokuvan tunnussävelmä on löytynyt joulusoittolistojeni vakioveisujen joukosta arviolta jo vuosikymmenen verran. Siispä tänään jaan kaunista ja rauhallista elokuvamusiikkia. Itse elokuvaakin toki suosittelen katsottavaksi, olihan se kieltämättä kiinnostava elämys.



Luukku #4 - Kaupallista joulua?

$
0
0
Joulu, tuo ilon, rakkauden ja... kulutuksen juhla. Jouluun nykyisin hyvin kiinteästi liittyvää rahanhajua ja materialismia on pohdittu, moralisoitu ja toisaalta myös normalisoitu elokuvissa. Arvatenkin viimeksimainitut ovat usein tusinatuotettuja Hollywood-elokuvia, joista useista löytynee jonkinlainen päälleliimattu rakkaussanoma. Tästä hyvänä esimerkkinä toimikoon Arskan tähdittämä, todella turha kaupoissajuoksentelukohellus Isäni on turbomies(1996). Joulun kaupallisuutta ja pintakiiltoa taas kritisoi esimerkiksi tv-elokuva Jaska Jokusen joulu (1965). Tälle päivälle siis arvio tästä hellyyttävästä lyhytanimaatiosta!

Jaska Jokunen kumppaneineen seikkailee muuten taas pitkästä aikaa valkokankailla upouudessa Tenavat-elokuvassa*, jonka ensi-ilta on Suomessa tulevana joulupäivänä. Trailerin ja muutaman arvion perusteella animaatio vaikuttaa ihan viehättävältä, joten täytynee katsoa se joskus.

*Miksei nimi voisi vaan olla Tenavat? Plussaa kuitenkin siitä, että edes kirjoitusasu on oikea. Vrt. Lego Elokuva, ARGH. Elokuvien nimien kääntäminen on kyllä jännittävä taiteenlaji. Osuu suoraan tunteisiin.

A Charlie Brown Christmas - Jaska Jokusen joulu
Ohjannut Bill Melendez
USA 1965, 25 min
Animaatio, Lyhytelokuva, Komedia
Pääosissa: Peter Robbins, Kathy Steinberg, Christoper Shea




Jaska Jokunen (Robbins) on kadottanut joulumielensä, sillä hän näkee ympärillään vain ahneutta ja materiaa. Piristyäkseen hän ottaa vastaan tehtävän joulunäytelmän ohjaajana, mutta homma ei ota sujuakseen. Jaska-paran kuusivalinta saattaa hänet naurunalaiseksi, mutta lopulta kaikki kuitenkin löytävät aidon joulun sanoman.

Charles M. Schulzin Tenavat-sarjakuvaan perustuva Jaska Jokusen joulu on CBS-kanavalle tehty lyhytanimaatio. Kaupallisuuskritiikki on sikäli hieman huvittavaa, että elokuvan sponsorina toimi Coca-Cola Company. Sittemmin sponsorisopimus päättyi, ja kokismainokset siivottiin leffasta pois. CBS kritisoi elokuvaa niin rosoisesta animaatiosta kuin loppupuolella pidetystä uskonnollisesta puheestakin, mutta epäilyttävyydestään huolimatta se kuitenkin esitettiin joulukuussa 1965. Elokuva oli menestys, joten se on televisioitu joka joulu ensiesityksestään lähtien. Tänä vuonna tulee siis 50 vuotta täyteen! Lisäksi animaatio innoitti uusien Tenavat-spesiaalien tekoon, joita on tehty yhdestä jos toisestakin juhlapäivästä. Jouluteemastakin on 2000-luvun alussa tehty kaksi uutta lyhäriä. Myös kokopitkiä elokuvia on viisi, tänä vuonna ilmestynyt versio mukaanlukien. Siinäpä siis rutkasti lisää katsottavaa!

Tykkäsin lapsena kovasti Tenavat-sarjakuvista, joskaan aikuisiällä niitä ei ole jostain syystä tullut enää luettua. Tämänkin animaation olen tainnut joskus lapsena nähdä, siispä sen katselusta tuli hyvinkin nostalginen fiilis. Lapsuuden joulut, ah! Muutoinkin toki Jaska Jokusen joulu viehättää: taustamusiikki on hyvällä tavalla persoonallista ja animaatio uskollinen sarjakuvien kuvakielelle. Juonen puolesta tapahtumat eivät ole kummoisia ja tarina etenee verkkaisesti, mutta toisaalta rauhallinen ajelehtiminen sopii elokuvan henkeen. Loppupuolelle ängetty jeesustelukohtaus ei minua viehätä, vaikka se kurookin tarinan kauniisti kohti onnellista loppua. Kaikkinensa oikein viehättävä ja rauhallinen pieni animaatio. Hellyyttävää aitoutta lisää sekin, että ääninäyttelijät ovat lapsia!

Pisteytys:
8/10

Luukku #5 - From All of Us to All of You

$
0
0
Samu Sirkan joulutervehdys on vakiinnuttanut paikkansa suomalaisten aattoperinteiden joukossa parin viimeisimmän vuosikymmenten aikana, ja katsonpa sen itsekin joka joulu. Alunperin Disney-animaatioiden kollaasi on tv-sarjasta Walt Disney Presents vuodelta 1958. Vuosien varrella tuon alkuperäisen ohjelman kokoonpanoa on tosin muuteltu. Suomessa Disney-hahmojen joulutervehdystä esitettiin ensimmäistä kertaa vuonna 1978 aina vuoteen 1983 saakka, ja se palasi ruutuun jälleen vuonna 1991. Tuosta asti Samu Sirkan joulutervehdystä on esitetty tauotta. Lisää nippelitietoa voi lukea täältä!

When you wish upon a star...
Suomen lisäksi Samu Sirkkaa ja kumppaneita esitetään joulun tienoilla ainakin Ruotsin, Norjan ja Tanskan televisioissa, joskin kaikkialla hieman erilaisessa muodossa. Ainakin ruotsalaisessa versiossa (Kalle Anka och hans vänner önskar God Jul eli suomalaisittain tiettävästiAku Ankan joulutervehdys) esitetään pätkiä, joita suomalaisessa versiossa ei nähdä. Minulla on hyvin vankka muistikuva jostain aivan erilaisesta ja monipuolisemmasta joulutervehdyksestä, jota lapsena katselin lukemattomia kertoja vhs-kasetilta. Liekö suomalainen Samu Sirkkakin sitten vuosien varrella muuttunut, tai ehkäpä joskus 1980-1990-lukujen taitteessa on Suomenkin televisiossa näytetty ruotsalaista versiota. Sääli, että tuo mainio vhs-tallenne on jo aikaa sitten poistunut keskuudestamme!

Yksi lapsuusajan suosikkini oli Santa's Workshop -niminen Silly Symphonies -pätkä vuodelta 1932 ja toki myös sen "jatko-osa"The Night Before Christmas. Nämä ovat ruotsalaisten vakio-ohjelmistoa edelleen, mutta suomalaisesta versiosta molemmat uupuvat. Koska nämä pukkipätkät eivät kuulu meille tutun joulutervehdyksen vakio-ohjelmistoon, tässäpä teille tuo hellyyttävä animaatio ja jatko-osakin, taatulla Youtube-laadulla:



Luukku #6 - Suomifilmien kansallismaisemat

$
0
0
Pohtiessani Suomi-teemaista tekstiä itsenäisyyspäivälle sain ajatuksen mielenkiintoisesta aiheesta - suomifilmien kansallismaisemista! Tällä tarkoitan sitä, miten 1800-luvulla keksittyjä suomalaisia kansallismaisemia esitetään, tulkitaan ja ylipäätänsä käsitellään suomalaisissa elokuvissa. Laaja aihe vaatisi perinpohjaisen käsittelytavan, ja mitä todennäköisemmin joku on tätä jo syvällisemmin pohtinut. (Jos ei, niin tässäpä mainio projekti jollekin innokkaalle! Ehkä jopa minulle, haa.) Tässä tekstissä luovun kuitenkin akateemisista paineistani, ja heitän vain kepeästi ilmoille pienimuotoisia aatoksia, jotka voivat toimia inspiraationa ja sytykkeinä pohdinnoille tai oivalluksille.
Joulutarina (2007) ja suomalainen lumierämaa.
Kansallismaisemalla tarkoitetaan kansallista identiteettiä kuvastavaa maisemaa. Suomalaisista kansallismaisemista mainittakoon vaikkapa Koli metsineen ja järvinäköaloineen. Usein maiseman miellettäneen liittyvän luontoon, mutta toki kansallismaisemaa ovat myös kaupunkimiljööt, kuten nyt vaikka vanhan Porvoon punaiset aitat. Johan toki luontokohteet ovat muovautuneet pitkien aikasarjojen kuluessa, eikä Porvootakaan päivässä rakennettu. Kuitenkin ympäristön valjastaminen suomalaiseksi identiteetiksi liittyy kiinteästi kansallisuusajatusten ja suomalaisuuden syntyvaiheisiin eli ajallisesti 1800-luvulle. Varsinkin taiteilijoilla oli merkittävä osa tuossa prosessissa, jossa identiteettiä taottiin kuin Ilmarinen Sampoa. Mutta millä tavalla nuo kansallistetut maisemat toisintuvat elokuvataiteessa, joka on saanut jalansijaa vasta vuosikymmeniä kansan syntymäaikojen jälkeen? Väitän, että siellä ne kansallisiksi koetut maisemat runebergiläisen idyllin hengessä varmasti ovat, sillä eiväthän ajatukset kansallismaisemasta ole mihinkään kadonneet romanttisista mielistämme. Kuinka moni kaupunkilainen tietää esimerkiksi sen, miltä maaseutu todella näyttää 2010-luvulla?

Niko (2008) esittelee suomalaista taikatalvea.
Melko suuri osa vanhoista suomalaisista elokuvista sijoittuu, mututuntumani perusteella, kesäisiin koivulehtoihin ja maaseuturomantiikkaa uhkuviin maisemiin. Talvisia elokuvia vaikuttaisi olevan vähemmän, mutta johan toki niitäkin löytyy. Valitsin tähän postaukseen talvisia maisemia, tämänhetkiseen vuodenaikaan sopivasti. Millainen muuten on oikea suomalainen talvimaisema? Jos nyt vilkaiset ikkunasta ulos, siellä saattaa näyttää erilaiselta kuin oheisissa kuvissa. Napapiirin tai jo Kainuunkin korkeuksilla tilanne tosin lienee jo kuvien mukainen. Tässäpä pari elokuvien tarjoamaa talvimaisemaa, vaikka sitten lohdutukseksi lumenpuutteeseen:

Pekka ja Pätkä lumimiehen jäljillä (1954)
Valkoinen peura (1952)
On mielenkiintoista, miten Lappi niin usein näyttäytyy talvielokuvien eksoottisena ihmemaana. Pekka ja Pätkä etsivät sieltä mystistä lumimiestä ja Valkoinen Peura sukeltaa maagisen noitatarinan pyörteisiin. Myös edellämainitut Joulutarina ja Niko (kuten myös Niko 2, 2012) sijoittuvat pohjoisiin erämaihin ja niiden aiheet lipeävät fantasian puolelle. Luultavasti Lappi on tosiasiallisesti monelle suomalaiselle aika tuntematon, enpä itsekään ole käynyt siellä kuin lapsena pari kertaa. Kuitenkin suomalaisuusidentifioinnissa Lappi voikin nousta yllättävän tärkeäksi identiteetin rakennusaineeksi. Tähän liittyen voisi sitten miettiä myös jatkuvasti ajankohtaista aihetta, eli saamelaisten eksotisoimista, mutta ei mennä tällä kertaa siihen.

Napapiirin sankarit(2010). Entäs sitten tämä kohellus?
Ihmisen tapa rajata asioita ja siten haltuunottaa maailmaa liittyy vahvasti identiteetin rakentamiseen, me ja muut -erotteluun. Johan ymmärtää-sanankin etymologia viittaa jonkin asian konkreettiseen ympäröintiin. Niinpä suomalainen maisema on mielissämme suomalaista, vaikka samanlaista jänkää löytyisi Norjasta tai tuttua metsikköä Siperiasta. Tätä aihetta olisi kiehtovaa pohtia loputtomiin, mutta päätän tältä erää tähän. Loppuun vielä yksi aika kiinnostava maisema:

Big Game (2014). Suomen Lappi, joskin Saksassa kuvattu!

Luukku #7 - Disneyn lyhäreitä 2000-2015

$
0
0
Katselin taannoin Disneyn uuden Walt Disney Animation Studios Short Films Collection -kokoelman (2015), joka pitää sisällään 12 menestynyttä studion lyhytanimaatiota vuosilta 2000-2015. Koosteessa on toki jotain jouluistakin mukana: yksi animaatioista kertoo Pohjoisnavan tontuista, Pieni tulitikkutyttö sijoittuu joulunaikaan ja Frozenia(2013) täydentävä pätkä sopii talvitunnelmansa puolesta joulukuuhun. Ja onhan Disney nyt ylipäätäänkin semmoista leppoisan lämpöisää, toisinaan myös hieman hajutonta, mautonta ja siten kaikille sopivaa, koko perheen viihdettä.

John Henry
Ohjannut Mark Henn
USA 2000, 10 min.
Animaatio, Lyhytelokuva, Draama
Pääosissa: Alfre Woodard, Geoffrey Jones, Tim Hodge




Disney's American Legends -sarjaan lukeutuva John Henry kertoo tarinan vapautetusta orjasta John Henrystä (Jones), joka kamppailee rautatienrakennusprojektissa uutta tehokasta konetta vastaan. 1950-1960 -lukujen piirrostyyliä jäljittelevä animaatio on kivannäköistä eikä tarinassakaan nyt mitään vikaa ollut, mutta kokonaisuus ei ole kovin ikimuistoinen. John Henry on Disneyn animoijana kunnostautuneen Mark Hennin toistaiseksi ainoa ohjaustyö.

Pisteytys: 6/10

Lorenzo
Ohjannut Mike Gabriel
USA 2004, 5 min.
Animaatio, Lyhytelokuva, Komedia





Pocahontas (1995) ja Bernand ja Bianca Australiassa (1990) -elokuvien ohjaajana tunnetun Mike Gabrielin Lorenzo kertoo tarinan laiskanpulskeasta kissasta, jonka häntä ottaa ohjat käsiinsä. Hassusti mieleen tulee suomalainen sarjakuvasankari Jasso-kissa häntineen, vaikka kyseessä onkin aika eriluontoinen katti. Lorenzo on ihan hauska musikaalinen tanssahtelu, mutta myös vähän tylsä. Tämä muuten tehtiin yhdeksi potentiaaliseksi osioksi toteutumattomaksi jääneeseen Fantasia 2006 -elokuvaan.

Pisteytys: 6/10

The Little Matchgirl - Pieni tulitikkutyttö
Ohjannut Roger Allers
USA 2006, 7 min.
Animaatio, Lyhytelokuva, Draama





Hans Christian Andersenin satuun perustuva Pieni tulitikkutyttö on tämän animaatiokokoelman takuuvarmin kyyneltenvuodattaja. Köyhän tyttöpolon jouluhaaveista kertova surullinen tarina koskettaa ja lisäksi se on animoitu todella kauniisti. Yksinkertainen, aito ja koskettava lyhäri! Ohjaaja Roger Allers on tunnettu mm. Leijonakuninkaan (1994) ohjaajana ja Aladdinin (1992) käsikirjoittajana.

Pisteytys: 8/10

How to Hook Up Your Home Theater
Ohjannut Kevin Deters, Stevie Wermers
USA 2007, 6 min.
Animaatio, Lyhytelokuva, Komedia
Pääosissa: Corey Burton, Bill Farmer




Klassisten "how to" -Hessujen jatkoksi tehty hupaisa pätkä käsittelee kotiteatterin asennusurakkaa. Aiheeltaan moderni lyhäri kunnioittaa myös perinteitä, vaikkei nyt kohoakaan ihan Hessu-pätkien parhaimmistoon. Oma suosikkini tosin on aina ollut Aku Ankka, vaikka kyllähän nämäkin toheloinnit aina naurattavat.

Pisteytys: 7/10

Tick Tock Tale
Ohjannut Dean Wellins
USA 2010, 6 min.
Animaatio, Lyhytelokuva, Komedia
Pääosissa: Dean Wellins



Lontoolaisessa kellokaupassa päivä tulee päätökseensä, mutta kauppiaan poistuessa kellot heräävätkin henkiin! Yhtä kellopoloa kiusataan, mutta murtovarkaan saapuessa syrjitty kello saa tilaisuuden hankkia itselleen hieman kunnioitusta. Viehättävän eläväiset kellot tuovat mieleen jopa Geppetton pajan Pinocchiosta(1940). Tarina ei ole kummoinen, mutta persoonallisia kelloja on silti hauska katsella.

Pisteytys: 7/10

Prep & Landing - Operation: Secret Santa
Ohjannut Kevin Deters & Stevie Wermers
USA 2010, 7 min.
Animaatio, Lyhytelokuva, Komedia
Pääosissa: Betty White, Dave Foley, Derek Richardson



Pohjoisnavalla tapahtuu kummia, kun agenttitontut saavat joulumuorilta (White) salaisen tehtävän, ja heidän on murtauduttava pukin pajaan kenenkään huomaamatta. Tämä Secret Santa on jonkinmoinen jatko-osa jo aiemmin tehdyille Prep & Landing -pätkille. Idea on ihan hauska, ja kyllähän näitä saattaisi aivojanollaavissa joulutunnelmissa katsella useammankin. Todennäköisesti kokopitkä leffa olisi vain puuduttavaa kohellusta, mutta tällaisena lyhyenä pätkänä homma toimii.

Pisteytys: 7/10

The Ballad of Nessie
Ohjannut Kevin Deters & Stevie Wermers
USA 2011, 5 min.
Animaatio, Lyhytelokuva, Komedia
Pääosissa: Billy Connolly



Humoristinen animaatio kertoo runollisesti skottilaisen, väärinymmärretyn hirviön tarinan. Kivasti animoitu lyhäri herättää muutaman aww-aatoksen ja hymyilyttää hieman. Eipä Nessie-balladissa mitään vikaa tainnut olla, mutta silti se on jo uiskennellut mielestäni autuaammille kylpymaille. Ei siis kovin ikimuistoinen tai tunteitaherättävä tapaus. Tästä tosin muistui mieleen eräs Disneyn hauska lyhäreitä esittelevä erikoisuus, nimittäin Lempeä lohikäärme (1941)!

Pisteytys: 7/10

Tangled Ever After
Ohjannut Nathan Greno & Byron Howard
USA 2012, 6 min.
Animaatio, Lyhytelokuva, Komedia
Pääosissa: Mandy Moore, Zachary Levi, Alan Dale




Kaksin karkuteillä (2012) -elokuvan minijatkis Tangled Ever After kurkistaa Rapunzelin (Moore) ja Flynn-prinssin (Levi) hääseremonian kulisseihin, jossa onnellisen avioparin tohelot eläinystävät metsästävät pakomatkalle vierinyttä sormusta. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää! Hauska kuusiminuuttinen, mutta eipä kyllä ole itse Tangled-elokuvaa kummoisempi. Sikäli tämä kyllä oli emäteostaan parempi, että kestoa oli vähemmän. Hehheh.

Pisteytys: 6/10

Paperman - Paperirakkautta
Ohjannut John Kahrs
USA 2012, 7 min.
Animaatio, Lyhytelokuva, Komedia, Romantiikka
Pääosissa: John Kahrs, Kari Wahlgren




Kahden toimistotyöläisen satunnaiset kohtaamiset tuovat toivonpilkahduksia harmaaseen arkeen tässä John Kahrsin esikoisohjauksessa. Mustavalkoisuudessaan monisävyinen maailma näyttää kauniilta ja animointityyli toimii. Luovilla ratkaisuillaan ilahduttava animaatio myös meni ja voitti lyhytanimaatio-oscarin. Tämän kokoelman parhaimmistoa!

Pisteytys: 8/10

Get a Horse!
Ohjannut Lauren MacMullan
USA 2013, 6 min.
Animaatio, Lyhytelokuva, Komedia
Pääosissa: Walt Disney, Marcellite Garner, Billy Blechter, Russi Taylor




On ilahduttavaa, että tämmöinen animaatio on tehty! Tykkään hirveästi Disneyn vanhoista lyhytpätkistä, ja siksipä odotin tämän lyhärin näkemistä innolla. Get a Horse! kertoo klassiseen slapstick-tyyliin Mikin (Disney) ja kumppaneiden iloisesta retkestä, jota Musta Pekka (Blechter) saapuu häiriköimään kaarallaan. Jotain hassua kuitenkin tapahtuu, ja seurue tömähtää valkokankaan läpi suoraan 2010-luvulle! Idea on kiva ja toteutus samoin, onhan tätä tehdessä venytty aikamoisiin teknisiin ponnistuksiin. Elokuvassa on uudelleenkäytetty arkistoista kaiveltuja vanhoja ääniraitoja, ja niinpä itse Walt-sedänkin mikkiääni on herätetty uudelleen henkiin.

Pisteytys: 8/10

Feast
Ohjannut Patric Osborne
USA 2014, 6 min.
Animaatio, Lyhytelokuva, Komedia, Draama
Pääosissa: Tommy Snider, Katie Lowes




Feast on lyhytanimaatio-oscarin voittanut elokuva, jolta en odottanut suuria. Nälkäisen koiran näkökulmasta kerrottu ihmissuhdetarina onkin kuitenkin yllättävän hyvin dramatisoitu, eikä animaatiossakaan ole vikaa. Tietokoneanimointi itse asiassa häivähtää vanhojen piirrosfilmien suuntaan kivalla tavalla. Feastin myötä ensiohjauksensa tehnyt Patric Osborne on ollut animoijana niin ikään koira-aiheisessa Boltissa (2008).

Pisteytys: 8/10

Frozen Fever
Ohjannut Chris Buck & Jennifer Lee
USA 2015, 8 min.
Animaatio, Lyhytelokuva, Komedia
Pääosissa: Idina Menzel, Kristen Bell, Jonathan Groff




Frozenin(2013) "jatko-osaksi" väsätty lyhytfilmi kertoo siitä, miten Elsa (Menzel) ystävineen järjestää Annalle (Bell) syntymäpäiväjuhlia. PLÄÄH. En tykännyt itse Frozenista, joten tämäkään ei napannut yhtään sen enempää. Ihan nättejä animointeja tietyissä kohdissa ja ehkä joku hauska asia tapahtui, mutta kokonaisuutena täysin turha tuotos ja tylsä päätös hyvälle animaatioputkelle. Itse leffan faneille tätä voinee kuitenkin suositella.

Pisteytys: 3/10

Luukku #8 - Joulusiirappia

$
0
0
Mikäli on jouluelokuvia uskominen, joulu on sentimentaalisen siirapin aikaa parhaimmillaan! Tänään, suomalaisen musiikin ja Sibeliuksen juhlapäivänä onkin hyvin aiheellista käsitellä suuria tunteita, sillä onhan tuon säveltäjäneron tuotantokin sellaisia täynnä. (Onpa muuten Sibeliuksestakin tehty elämäkertaelokuva vuonna 2003, joskin muistelen sen olevan aika hengetön veto.)

Siirappisimpien jouluelokuvien genren voisi karkeasti jaotella vaikkapa romantiikkafilmeihin, koko perheen hellyyttäviin komedioihin (joissa on pääosassa esim. puhuva ja tekolumessa tanssiva koiranpentu) ja (nyyhky)draamoihin, joissa viulut soivat ja katharsiksen myötä saapuu lopulta ihana joulumieli. Tunteellisten kyynelkanava-avaajien klassikoiksi lukeutuvat ainakin Ihmeellinen on elämä (1946) sekä Miracle on 34th street (1947). Siirappiakin toki on monenlaista, eikä herkistely aina osu maaliinsa. Tästä hyvänä esimerkkinä toimii Napapiirin pikajuna (2004), joka kolkossa teennäisyydessään puistattaa pahemmin kuin pohjoistuuli.

Jouluisia romanssejakin on toki moneen lähtöön. Tässäpä arvio omasta suosikistani, joka tosin varmasti jakaa mielipiteitä. Mutta mitä nyt tulee sentimentaaliseen siirappijouluun, siihen genreen tämä ainakin osuu mainiosti: Rakkautta vain yhdistelee komediaa, herkkiä hetkiä ja tunteikasta jouluromanssia. Vain tanssivat koiranpennut puuttuvat, mutta niitäkin korvaavat eläinasuiset lapset.  Elokuvan edelliskatselusta on vierähtänyt useampi vuosi, joten oli jo aikakin palata tämän hauskan jouluhempeilyn äärelle!


Love Actually - Rakkautta vain
Ohjannut Richard Curtis
Iso-Britannia, USA & Ranska 2003, 135 min.
Romantiikka, Komedia, Draama
Pääosissa: Bill Nighy, Hugh Grant, Colin Firth, Emma Thompson, Keira Knightley, Martin Freeman, Alan Rickman



Rakkautta on monenlaista. On nuorta lempeä, pitkiä parisuhteita, hyvää ystävyyttä, sisarusten välistä luottamusta, kutkuttavia ensi-ihastumisia ja kohtalon johdatusta. Rakkautta vain tarkastelee noita kaikkia ja muitakin rakkauden ilmenemismuotoja kymmenen päähenkilönsä kautta. Tarinan edetessä kaikkien näiden yksinäisten ja rakastavaisten tarinat nivoutuvat yhteen.

Rakkautta vain on hauska ja kevyt elokuva, mutta myös monella tapaa koskettava ja inhimillinen. Tämä on myös niitä harvoja elokuvia, joiden kohdalla en urahtele tuskasta katsellessani Hugh Grantia valkokankaalla. Elokuvassa on iso kaarti nimekkäitä ja mainioita brittinäyttelijöitä: on brittikomedioiden vakikasvo Bill Nighy limaisena vanhana rocktähtenä, aina loistava Colin Firth vastaa elokuvan kenties suureleisimmästä rakkaudentunnutuksesta ja kun brittitähdistä on kyse, tietenkin myös Rowan Atkinson nähdään hauskassa sivuroolissa.

Sinällään starojen suoritukset ovat aika peruskauraa ja on myös tunnustettava, että kokonaistunnelmaltaan elokuva ei ole mitenkään poikkeuksellisen omaperäinen tai edes kamalan yllättävä. On ihan täysin makukysymys, lipeääkö elokuva korniuden puolelle. Sarkastinen brittihuumorikin on sieltä vaaleapaahtoisimmasta päästä. Mutta ihan sama! Tämä on silti ihana! Yleensä hieman kavahdan kaikkea nyyhkyhömpältä vaikuttavaa, mutta tämä elokuva tekee genressään poikkeuksen.

Pisteytys: 8/10
Viewing all 1396 articles
Browse latest View live